lauantaina, joulukuuta 30, 2017

Yötaivas ja sarastus **** Night Sky and Dawn


Scroll down for English please!


Ananas

Ananas
Uudeksi vuodeksi valmistui kaksi tyynyä. Sininen tyyny on Yötaivas ja punainen on Sarastus.
Tilkkulaatikossa oli pieniä samansävyisiä paloja, joita halusin hyödyntää. Oikeastaan vain reunat ja tausta on tehty vähän isommasta kangaspalasta. Kun aloitin ompelemaan näitä blokkeja, ei niiden käytöstä ollut selkeää visiota. Ne olivat kuitenkin niin hitaita ommella, että heti alkuunsa päätin, että peittoa ei niistä tule. Tarkoitus oli laittaa molemmat värit samaan työhön mutta en saanut niitä sommiteltua kivasti, jotenka tein niistä kaksi tyynyä.

Ananas
Nuo reunat olivat tarpeen ihan ulkonäön takia ja samalla tuli vähän lisää kokoakin.
Tikkasin aika harvakseltaan saumoja pitkin, sillä kuvio ei tarvitse enää mitään ylimääräistä, siinä on tapahtumaa muutenkin ihan riittävästi. Taustasta ei ole kuvaa mutta siellä on ihan simppeli vetskariaukko.

Ananas
Blokin malli on Ananas ja ompelin sen paper piecingillä. Piirsin sopivan kokoisen mallin pois revittävälle kuitukankaalle ja ompelin sen avulla. Ylimääräiseksi jäi kolme hutiblokkia, jotka ei sitten sopineetkaan kokonaiosuuteen. Niistä tulee joskus neulatyynyt tai ehkä osa johonkin pussukkaan.

Ananas
Alkuvuodesta laitan kuvia uudesta ompelukoneestani ja työhuoneestani. Pientä järjestelyä ja kankaiden viikkausta sitä ennen.
Vuosi 2017 on ollut melko tuottoisa näiden tilkkutöiden suhteen. No ei todellakaan rahallista tuottoa (menoa ainoastaan) mutta monta tilkkutyötä on valmistunut ja mikä parasta, iloa ja hyvää mieltä valtavasti. Tuhannesti kiitoksia kun olette käyneet lukemassa juttujani ja kommentoimassa aktiivisesti. Se on ollut todella mukavaa :)
Hyvää uutta vuotta kaikille oikein paljon!

                                                                         ****
The latest quilts this year are two Pineapple pillows. The blue one is called Night Sky and the burgundy is Dawn. I didn't have any vision what to make with these blocks when I started to make them. They were so small and slow to make that I didn't even think big quilt. Somehow the both colors in the same quilt didn't look very good, so I decided to make two pillows.
The blocks are paper pieced. I made three extra blocks which didn't fit with other blocks. I'll use them later for a pincushion or a pouch.
Year 2017 has been very productive for me. Thousands of thanks for visiting my blog this year. I'm very happy for that :)) Next year I'll show you my sewing room and new sewing machine. I must make some arranging in room before that. Linking up with finish it up Friday.
Happy New Year!!!







perjantaina, joulukuuta 22, 2017

Hyvää joulua! **** Merry Christmas

Scroll down for English please!


Piparitalo
Sen verran on ollut kiireistä menoa, ettei Suomi peitto, joka oli aikomus postata jo itsenäisyyspäiväksi, ei ole vieläkään kuvattuna. Sen sijaan yksi patalappu on tullut tehtyä. Malli oli niin hauska, että sitä piti sitten kokeilla. Ohje täältä.
Olisin halunnut ruskean, ihan oikean värisen piparkakkutalon mutta kaikki ruskeat kankaat olivat väärän sävyisiä tai kuosisia. Ei tälläkään värityksellä yhtään hassumpi tullut, joten eipä harmita.

Malli on paper piecingiä. Yhtenä iltana (yönä) tein tämän blokin ja seuraavana iltana viimeistelin sen patalapuksi. Mahdollisesti tämä jää itselle mutta jos on kyläreissuja joulunpyhinä, voin viedä sen tuliaiseksikin. Olipa mukava tehdä vaihteeksi kunnon paper piecing malli.

JouluTässä on joulutyynykokoelmastani kolme yksilöä. Neljäs, punainen auto, on toisella sohvalla. Siitä ei nyt ole kuvaa.
Vuoden alusta alkaen aloitan yhteistyön Pfaffin kanssa. Uusi koneeni on upea. Innolla odotan kaikkiin hienouksiin tutustumista. Siitä sitten raporttia vuoden varrella.
Toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

                                                                         ****
It has been very busy two weeks but when I saw this Gingerbread house I just had to make it. Pattern is from here. I wanted to make a brown house but all my brown fabrics were wrong shades. Anyway this color is quite good too. At first evening I made a block and next evening (night) a potholder was finished. I'll keep this myself or if we'll go to visit our friends house in Christmas days maybe I'll give it as a gift.
Here is also a picture of my Christmas tree collection. One red car pillow is on the other couch.
I wish you Merry Christmas!

lauantaina, joulukuuta 02, 2017

Niin suloista *** So Sweet



Scroll down for English please!

DSC01464.jpg Sweet Priary
Iloinen ja suloinen kangaslahetys saapui jokunen viikko sitten Down Grapevine Lanelta Autraliasta. Tämä on hänen uusin mallistonsa nimeltään Sweet Prairie. Ajattelin heti, että teen näistä jotakin mökille. Siellä makuuhuoneen sängynpäätyseinä kaipaa jotakin. Toinen vaihtoehto on laittaa tämä tuvassa olevan vihreäksi maalatun puusohvan päälle. Katsotaan sitten keväällä kumpaan se sopii paremmin.

Sweet 2
Tällainen lopputulos kankaista sitten syntyi. Minusta siitä tuli kaunis. Tämä taitaa olla sitä minun romanttista puolta, kun edellinen työ oli varsin moderni. Toisaalta aika moderni mallina on tämäkin.
Tein aika leveät nuo valkoiset reunat. Ajattelin kaventaa niitä sitten vasta tikkauksen jälkeen. Se ei kuitenkaan ollut tarpeen.

DSC01503.jpg Sweet Priary
Tällainen on tuo blokki mistä lähdin liikkeelle. Tein sen paper piecingillä, että lopputulos olisi jämpti.

DSC01595


DSC01675
Tässä näkyy kuinka malli kehittyy. Kokeilin jos vaikka mitä vaihtoehtoja mutta tämä näytti parhaimmalta. Blokki ei ole omakeksimä mutta malli on.

Sweet Prairie


Sweet Priary


Sweet Priary
Näissä kuvissa näkyy tikkaus hyvin, teetin sen Tilkkupajassa. Kun reunat on niin paksut, on kiva että niisä näkyy tikkaus, eikä se kuitenkaan häiritse tuota keskuskuviota.

Minulla on tuossa Suomi 100 aiheinen peitto langanpäättelyjä vaille valmiina mutta sen esittely taitaa mennä juhlapäivän jälkeen. Toivotankin kaikille oikein hyvää Itsenäisyyspäivää jo nyt!

                                                                      ****
I got happy mail far from Australia some weeks ago. These fabrics are from Down Grapevine Lane and her latest fabric line is called Sweet Prairie. My first idea was to make something to our summer house. The wall over the bed needs something or maybe the green wooden bench in the kitchen will have a new quilt. When we go there next spring I'll decide which one is better place.
These blocks are paper pieced because I wanted to get all blocks precise. I made many of them and started to arrange. I'm very pleased how this turned out. It's beautiful and fresh.
Quilting is made in Töölön tilkkupaja . I think this quilting pattern is quite a good choice because the borders are quite wide and I wanted some nice figures there.
Maybe this is my romantic side after the previous quilt which was very modern.
Thank you Sedef for sending me these fabrics! I really enjoyed them.

Sweet Prairie